2025-11-28 08:30Lehdistötiedote

Oikealla kalustolla on merkittävä vaikutus työmaan tuottavuuteen ja turvallisuuteen

akkutyökalut

MILWAUKEE®-yhtiön rakennusalan tuottavuutta ja turvallisuutta koskevat havainnot osoittavat, että kalustoon tehtävät investoinnit ovat tärkeä osa alan kehitystä ja uudistumista.

Tutkimuksen mukaan eurooppalaiset rakennusyritykset menettävät keskimäärin kolmen kokopäiväisen työntekijän työpanoksen vuodessa jokaisessa 50 hengen tiimissä tehottomien prosessien ja laitevikojen aiheuttamien keskeytysten seurauksena.

Valtaosa työntekijöistä (85 %) ilmoittaa menettävänsä päivittäin aikaa laitevian tai häiriön takia, ja yli kolmannes kertoo, että heikosti varustellut tiimit ovat merkittävin tuottavuuden este. Lähes kaikki (92 %) haluaisivat käyttöönsä laadukkaampia työkaluja, joiden avulla työnteko olisi tehokkaampaa ja turvallisempaa.

MILWAUKEE®-yhtiön laajaan eurooppalaiseen tutkimukseen perustuvat havainnot tuottavuudesta ja turvallisuudesta rakennusalalla tuovat esiin alan tuottavuushaasteet ja esittelevät konkreettisia keinoja niiden ratkaisemiseksi.

Tulokset osoittavat, miten heikkolaatuiset työkalut, osaamisvajeet sekä puutteellinen huolto ja tuki heikentävät työmaan tehokkuutta. Samalla tutkimus korostaa, että kohdennetut investoinnit oikeaan varustukseen voivat tuoda välittömiä tehokkuushyötyjä ja pitkällä aikavälillä vahvistaa alan resilienssiä ja kestävyyttä.

Menetettyjen työtuntien piilokustannukset

50 työntekijän pk-yrityksessä, jossa kukin menettää vain 30 minuuttia työaikaa päivässä, kertyy yhteensä 5 500 menetettyä työtuntia vuodessa, mikä vastaa kolmen työntekijän työpanosta. Vaikka rakennusalan tuottavuus Euroopassa kasvoi 10 % vuosina 2021–2023, tutkimus osoittaa, että merkittävästi suuremmat parannukset ovat mahdollisia, jos yritykset investoivat oikeisiin työkaluihin, tukevat henkilöstöään ja kehittävät huoltoinfrastruktuuriaan.

Keskeisiä havaintoja

• 37 % työntekijöistä kokee, että heikosti varustellut tiimit ovat suurin tuottavuuden este

• 85 % raportoi ajanhukkaa laitevikojen ja häiriöiden vuoksi

• 92 % EU:n rakennustyöntekijöistä haluaisi käyttöönsä laadukkaampia työkaluja

• 30 % mainitsee osaamisvajeet tuottavuuden esteenä ja 37 % materiaalipulan merkittävänä tekijänä

Tulokset osoittavat, että tuottavuuden haasteet johtuvat sekä puutteellisesta varustuksesta että laajemmista rakenteellisista ongelmista, kuten osaajapulasta ja kiristyvistä projektikatteista. Kun 85 % työntekijöistä menettää päivittäin aikaa laitevikojen vuoksi ja lähes neljä kymmenestä nimeää heikosti varustellut tiimit suurimmaksi esteekseen, kyse on järjestelmätason ongelmasta.

92 % EU:n rakennustyöntekijöistä haluaa parempilaatuisia työkaluja, joten luotettaviin ja tehtäväkohtaisiin laitteisiin investoiminen sekä työntekijöiden oikeanlainen tukeminen ovat ratkaisevia tuottavuuden vahvistamiseksi.

Ratkaisuja tuottavuuden parantamiseen

1. Tehtäväkohtainen työkalujen valinta ja selkeä käyttöneuvonta

2. Ergonomiset ratkaisut rasituksen ja käyttökatkosten vähentämiseksi

3. Luotettava huolto- ja korjauspalvelu viivästysten minimoimiseksi

4. Digitaaliset ratkaisut työkalujen seuranta- ja kalustonhallintaan

5. Asianmukaiset henkilösuojaimet turvallisuuden ja sääntöjen noudattamisen varmistamiseksi

6. Yhteistyö luotettavien brändikumppaneiden kanssa laadun ja toimintavarmuuden takaamiseksi

Tulokset vahvistavat selkeän yhteyden tuottavuuden ja turvallisuuden välillä. Tämä on linjassa MILWAUKEE® Project Zero -aloitteen kanssa, jonka tavoitteena on ehkäistä työpaikkatapaturmia kokonaisvaltaisten turvallisuusratkaisujen avulla. Kun 5 500 hukattua tuntia 50 hengen tiimissä voidaan välttää parempien työkaluratkaisujen avulla, rakennusala voi kehittyä nopeammaksi, turvallisemmaksi, kestävämmäksi ja kannattavammaksi.

Lue koko artikkeli täältä.

Lisätiedot medialle:
Meg Duncombe – megand@thinktank.org.uk
Lucy Bateman – lucyb@thinktank.org.uk
The Think Tank, puh. +44 (0)20 7831 2225



Tietoa meistä Milwaukee Tool

Jatkuvaa innovaatiota 100 vuoden ajan. Milwaukee Tool on ammattikäyttöön tarkoitettujen raskaan käytön sähkötyökalujen, tarvikkeiden, henkilösuojainten, säilytysratkaisujen ja käsityökalujen maailmanlaajuisesti johtava valmistaja. Siitä lähtien, kun yritys perustettiin vuonna 1924, Milwaukee Tool on johtanut alaa tuotteiden kestävyyden ja suorituskyvyn suhteen. Milwaukee Tool on sitoutunut ammattikäyttäjien palvelemiseen ja jatkaa johtoasemaansa keskittymällä innovatiivisiin ammattikäyttöratkaisuihin. Olipa kyse johtavasta asemasta M12™-, M18™- ja MX FUEL™ -järjestelmissä käytetyssä litium-ionitekniikassa, aikaa säästävistä tarvikkeista, kestävistä säilytysratkaisuista, laadukkaista henkilösuojaimista tai innovatiivisista käsityökaluista, Milwaukee Tool on sitoutunut tuottamaan ammattikäyttäjille edistyneitä ratkaisuja, jotka parantavat tuottavuutta ja tekevät työmaista turvallisempia.