SULAVAN muotoilun ja hiiliharjattoman moottorin ansiosta työkalu jaksaa työskennellä aiempia ratkaisuja pidempään yhdellä AKUN latauksella. Lisäksi sen sykliaika on aiempia ratkaisuja lyhyempi, mutta silti johtavaa kilpailevaa tuotetta merkittävästi pienempi ja SE ON lähes 20 % kevyempi. Työkalu kirjaa tietoja jokaisesta puristuksesta. Näihin tietoihin voi tutustua One-Key™ -työpöYtä tai -mobiilisovelluksen kautta.
"Viimeisten seitsemän vuoden aikana putkiasentajat ovat alkaneet käyttää puristustyökaluja yhä enemmän. Tämä johtuu siitä, että avointen liekkien poistaminen parantaa huomattavasti työmaan turvallisuutta ja säästää sekä aikaa että vaivaa. Lisäksi puristusliitokset ovat todistetun tasalaatuisia ja luotettavia", Milwaukee Toolin Product Manager Gustav Olsson sanoo. "M18™ FORCE LOGIC™ -puristustyökalu on nopeuttanut putkiliitäntöjen tekemistä. Se on aina ollut yksi markkinoiden pienimmistä ja älykkäimmistä, mutta nyt olemme parantaneet sen älykkyyttä entisestään ONE-KEY™-teknologian avulla".
Uusi puristustyökalu antaa mielenrauhaa myös kriittisiin töihin. Puristusta edeltävä akkutarkastus estää käyttäjää käynnistämästä puristusta, jota työkalu ei pysty suorittamaan loppuun. Automaattinen sykli varmistaa täyden puristuksen joka kerta ja ilmoittaa vihreällä merkkivalolla, että liitos on valmis.
Työkalu on yhteensopiva alan suurimman ONE-KEY™-seurantaverkon kanssa ja sisältää automaattisen tallennustoiminnon, joka kirjaa tiedot liitoksista muistiin. ONE-KEY™-raportteja on helppo muokata tarpeen mukaan. Lisäksi ONE-KEY™ mahdollistaa työkalun yhdistämisen langattomasti älypuhelimeen seurantaa ja lukitusta varten. Teknologian avulla työkaluvarastoista huolehtivat ja työnjohtajat voivat valvoa työkalujen käyttöä ja sijaintia.
M18™ FORCE LOGIC™ -puristustyökalu ONE-KEY™-teknologialla ja yhteensopivilla leuoilla toimii keskeisten kiinnitinvalmistajien tuotteiden kanssa. Se on tällä hetkellä yhteensopiva kaikkien yleisten kiinnitysjärjestelmien kanssa, ja yhteensopivuutta laajennetaan edelleen.
Uusi työkalu on täysin yhteensopiva kaikkien M18™-tuotevalikoimaan kuuluvien yli 190 samaa akkujärjestelmää käyttävän sähkötyökalun kanssa.
Tekniset tiedot
M18™ FORCE LOGIC™ -puristustyökalu ONE-KEY™-teknologialla (M18 ONEBLHPT-302C)
Mukana toimitetaan kaksi M18™ HIGH OUTPUT™ 3,0 Ah -akkua, M18™- ja M12™-pikalaturi sekä muovilaatikko.
Saatavana myös sarjoina, joissa on joko 3 x TH-profiilileuat, 3 x V-profiilileuat, U-profiilileuat tai 3 x M-profiilileuat.
Lisätietoja M18™ FORCE LOGIC™ -puristustyökalusta saat videosta. Lähimmän myymälän löydät osoitteesta www.milwaukeetool.fi
Jatkuvaa innovaatiota yli 95 vuoden ajan. Milwaukee Tool on ammattikäyttöön tarkoitettujen raskaan käytön sähkötyökalujen, tarvikkeiden ja käsityökalujen johtava valmistaja maailmanlaajuisesti. Siitä lähtien, kun yritys perustettiin vuonna 1924, Milwaukee Tool on johtanut alaa tuotteiden kestävyyden ja suorituskyvyn suhteen. Milwaukee Tool on sitoutunut ammattikäyttäjien palvelemiseen ja jatkaa johtoasemaansa keskittymällä innovatiivisiin ammattikäyttöratkaisuihin. Olipa kyse johtavasta asemasta litium-ionitekniikassa, jota nähdään M12™- ja M18™-järjestelmissä, aikaa säästävistä tarvikkeista tai innovatiivisista käsityökaluista, Milwaukee Tool on sitoutunut tuottamaan ammattikäyttäjille edistyneitä ratkaisuja, jotka parantavat tuottavuutta ja ovat verrattoman kestäviä.